Arvot!
Arvot
Tunnista arvosi, pelissä on hyvinvointisi!
On hyvä oppia tuntemaan itseään ja mitä haluaa omalta elämältä. Näin päästään tutustumaan myös omiin arvoihin. Arvot ovat ominaisuuksia ja tapoja käyttäytyä. Arvot toimivat kompassin lailla johdattaen meitä kohti tavoitteita ja merkityksellistä elämää.
Mutta uskallammeko luottaa omaan kompassiin vai kuljemmeko muiden tallaamaa valmista polkua? Arvot motivoivat ja ohjaavat meitä päätöksissämme ja tekemisissämme. Kun tietää, mikä on itselle tärkeää ja mitä arvostaa, on helpompi suunnistaa elämässä oikein ja tavoitella itselle tyydyttäviä päämääriä.
Arvot ohjaavat käyttäytymistämme, ajatuksiamme ja mitä valintoja teemme päivittäin. Käyttäytymisemme on joko linjassa arvojemme kanssa tai sitten ei. Jos elät arvojesi kanssa samansuuntaisesti, tunnet olosi rauhalliseksi, selkeäksi ja vapautuneeksi. Mielialasi kohoaa ja tunnet olevasi vastuussa omasta hyvinvoinnistasi. Samalla kerrot itsellesi olevasi tärkeä ja panostamisen arvoinen. Jos taas elät arvojasi vasten, koet levottomuutta, ahdistusta, voimakkaat kielteiset tunteet pyrkii pintaan ja näin pahoinvointi lisääntyy. ”Esimerkiksi jos arvosi on rehellisyys ja haluat puhua avoimesti ja rehellisesti ja jostain syystä et toimi arvojesi mukaan koet itseäsi kohtaan pettymystä ja sisäinen kriitikkosi pääsee vauhtiin. Tekeminen ja arvot ovat ristiriidassa. Kielteisten tunteiden noustessa pintaan on se yksi hyvä mittari että toimit omia arvojasi vastaan.
Mieti kymmenen tärkeintä arvoasi ja listaa ne?
Valitse nyt viisi ydinarvoasi yllä olevasta listasta.
Millä tavoin arvosi näkyvät sinun jokapäiväisessä elämässä?
Miten voisit viedä arvojasi enemmän käytännön tasolle?
Mitkä arvot sinun on helppo viedä käytännön tasolle ja mitkä arvot hankalia?
Minkälaisiin tavoitteisiin ydinarvosi ohjaa sinua?
Aina kun huomaat harhautuvasi ydinarvoistasi, pysähdy, ja kysy itseltäsi, mitä olisit voinut tehdä eri tavalla?
Tee muistutustaulu, mihin tulee kuvia arvoistasi, jonka asetat näkyvälle paikalle. Tai etsi arvojasi vastaavia kuvia ja tee niistä tietokoneen ja kännykän taustakuva.
Hyvät arvot ovat: Rakentavia
Huonot arvot ovat: Tuhoavia