Myyttejä parisuhteesta

Parisuhde

Myyttejä parisuhteesta, kertoo uskomuksista ja yleisistä käsityksistä jotka luovat paineita parisuhdetta kohtaan. Harris R ACT (2009) nimeää neljä yleisintä myyttiä, joita viihdeteollisuus, kirjallisuus, elokuvat ja televisiosarjat ruokkivat.

Ensimmäinen myytti

Myytti on täydellisestä kumppanista, sen mukaan jossakin elää ihminen, joka täyttää kaikki unelmasija on kuin luotu sinua varten. Tosiasiassa sellaista henkilöä ei ole olemassa. Kuinka sitkeästi myytti saa sinut vertailemaan kumppaniasi muihin ja kaipaamaan jotain parempaa? Myytti voi aiheuttaa sen, että mielesi muodostaa vaativia sääntöjä kumppanillesi siitä, millainen hänen pitäisi olla. Se voi herkistää mielesi myös etsimään hänestä puutteita.

Toinen myytti

Liittyy uskomukseen, että vasta kumppani tekee sinusta kokonaisen ihmisen. Jos hyväksyt mielesi arvioinnin, että olet jotenkin vajavainen ilman puolisoasi, asetat itsesi alttiiksi monille vaikeuksille. Tarvitset toista ja voit tulla riippuvaiseksi hänestä. Pahimmillaan voit alkaa pelätä yksin olemista.

Kolmas myytti

Kolmannen myytin mukaan rakkauden pitäisi olla yhtä ruusuilla tanssimista. Mietipä asiaa hiukan tarkemmin. Asut pitkään yhdessä ihmisen kanssa, jolla on erilaisia ajatuksia kuin sinulla ja joka on kiinnostunut erilaisia asioista kuin sinä. Hänellä on myös erilaiset odotukset seksistä, kotitöistä, rahan käytöstä, uskonnosta, vanhemmuudesta sekä työn ja perheen yhteen sovittamisesta. Hänen viestintätyylinsä on erilainen kuin omasi. Lisäksi hänen siisteyskäsityksensä poikkeaa omastasi. Hänellä on kummallisia tapoja ja ominaisuuksia, jotka eivät katoa ajan myötä. Voisiko sellainen yhtälö tuottaa pelkästään onnenauvoista yhteiseloa? Luultavasti kokemuksesi kertoo vastauksen sinulle jo kyllin hyvin. Toki jotkut parit ovat lähempänä toisiaan kuin mitä itse olette. Kuitenkin aina jää jäljelle erilaisuutta, jonka kanssa olisi elettävä – asioita, joita et voi muuttaa. Siksi kannattaa miettiä, voitko toisen muuttamispyrkimyksen sijaan opetella ennemminkin hyväksymään eroavaisuutenne.

Neljäs myytti

Vakuuttaa, että rakkaus kestää ikuisesti. Usein sillä tarkoitetaan niitä onnentäytteisiä tunteita, joita tunnette suhteen alussa. Ennen pitkää myönteiset tunteet kuitenkin alkavat vähentyä, ja se saa sinut kyseenalaistamaan koko suhteen. Et voi kontrolloida tunteitasi. Ne tulevat ja menevät. Sen sijaan rakastavat teot ovat asia, johon voit vaikuttaa. Voit tehdä niitä jopa silloin, kun tunteesi ovat epämiellyttäviä (Harris R ACT 2009). Rakastuminen tapahtuu vaivattomasti, eikä se vaadi sinulta paljon. Sen kasvattaminen rakkaudeksi ja vahvaksi kiintymyssuhteeksi onkin sitten jo toinen juttu.

Muut uskomukset parisuhteessa

On muitakin parisuhteeseen liittyviä uskomuksia, joita tutkimukset eivät tue. Uskottomuuden oletetaan usein olevan tärkein syy eroon. Tosiasiassa syyt ovat yleensä muualla, mutta uskottomuus voi laukaista eron. Paljon huomiota saaneen uskomuksen mukaan miehet ja naiset ovat kuin eri planeetalta. Pohjimmiltaan tunnetasolla miehet ja naiset ovat hyvin samanlaisia. Kasvatus ja roolimallit muokkaavat vain erilaisia sisäisiä sääntöjä tytöille ja pojille tunteiden ilmaisemisen suhteen.

”Parin pitäisi oppia kommunikoimaan” on yksi yleisistä uskomuksista liittyen suhteiden ongelmien ratkaisuun. Jos ratkaisun avaimet hyvään suhteeseen olisivat noin yksinkertaiset, miksi sitten parisuhteisiin liittyy niin paljon vaikeuksia?

On mahdollista ottaa etäisyyttä kohtuuttomiin odotuksiin ja muodostaa realistinen käsitys siitä, mikä kuuluu toimivaan parisuhteeseen ja mikä ei. Jos luopuu odottamasta täydellisyyttä, on mahdollista löytää aarrelähempää kuin arvaatkaan. Jos avaa silmät ja katsoo vierelleen, voi ehkä huomata, että siinä on koko paketti tarjolla: läheisyyttä, kumppanuutta, rakkautta – ja epätoivoisia hetkiä, menettämisen pelkoa sekä riitaa.

Kirjasta: Joustava mieli parisuhteessa

Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin. Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Hallitse vaihtoehtoja Hallinnoi palveluita Hallitse {vendor_count} toimittajia Lue lisää näistä tarkoituksista
Näytä asetukset
{title} {title} {title}

Ruohtula Terapia Oy
Sammonkatu 11
33540 Tampere
minna(at)minnaruohtula.eu