Kaunotar ja hirviö – miksi tämä tarina koskettaa minua aikuisena?
Kävin katsomassa Kaunotar ja hirviö -teatteriesityksen. Tiesin tarinan jo entuudestaan. Silti huomasin katsovani sitä aikuisena aivan eri tavalla. En nähnyt pelkästään satua kaunottaresta, hirviöstä ja rakkaudesta. Näin kertomuksen ihmisestä, hänen peloistaan, suojautumisestaan ja siitä, miten vaikeaa voi olla päästää toinen ihminen lähelle. Esitys sai minut miettimään myös omaa työtäni terapeuttina.
Miksi me ihmiset joskus työnnämme toisia kauemmaksi, vaikka juuri läheisyyttä ja hyväksyntää eniten kaipaamme?
Hirviö ei ole pelkästään paha – mitä kovuuden takana on?
Saduissa ihmiset jaetaan usein hyviin ja pahoihin. Kaunotar ja hirviö tarjoaa mahdollisuuden katsoa tätä jakoa hieman syvemmältä. Hirviö käyttäytyy vihaisesti, torjuvasti ja hallitsevasti. Hänen kanssaan ei ole helppo olla. Mutta mitä hänen käyttäytymisensä takana voisi olla? Pelkoa? Häpeää? Yksinäisyyttä? Kokemusta siitä, ettei kelpaa sellaisena kuin on?
Tarinassa Hirviön käyttäytyminen ei selity yksinkertaisesti sillä, että häntä olisi satutettu. Silti hänen hahmonsa herättää tärkeän kysymyksen: mitä kaikkea ihmisen ulospäin näkyvän käyttäytymisen taakse voi kätkeytyä?
Myös oikeassa elämässä ihminen voi oppia suojelemaan itseään tavoilla, jotka alkavat myöhemmin vaikeuttaa hänen ihmissuhteitaan.
- Joku vetäytyy.
- Toinen hyökkää sanoilla.
- Kolmas yrittää kontrolloida kaikkea ympärillään.
- Neljäs miellyttää muita niin paljon, ettei enää tunnista omia tarpeitaan.
Nämä toimintatavat voivat joskus olla opittuja keinoja selviytyä vaikeista tunteista tai kokemuksista. Se, mikä on joskus auttanut ihmistä selviytymään, voi myöhemmin estää häntä elämästä haluamallaan tavalla.
Puolustus voi näyttää vahvuudelta, vaikka sen takana on pelkoa
Hirviön viha ja kovuus näyttävät ulospäin voimakkuudelta. Mutta vahvan kuoren alla voi olla jotakin aivan muuta.
- Pelkoa tulla torjutuksi.
- Pelkoa näyttää oma haavoittuvuutensa.
- Pelkoa siitä, ettei ole riittävän hyvä.
Tämä on kiinnostava ilmiö myös ihmissuhteissa. Ihminen voi sanoa: ”En tarvitse ketään.” Vaikka todellisuudessa hän saattaa kaivata läheisyyttä enemmän kuin uskaltaa myöntää. Toinen voi sanoa: ”Minulle on aivan sama.” Vaikka sisimmässään hän on loukkaantunut ja pettynyt. Joskus suojaamme itseämme niin tehokkaasti, etteivät muut enää pääse lähellemme. Ja lopulta saatamme ihmetellä, miksi tunnemme itsemme yksinäisiksi.
Suoja, jonka rakensimme välttääksemme loukkaantumisen, voi alkaa estää myös läheisyyden kokemista.
Kaikki puolustautuminen ei kuitenkaan ole haitallista. Joskus etäisyys ja rajat ovat välttämättömiä oman turvallisuuden suojelemiseksi. Oleellista on oppia tunnistamaan, milloin suoja auttaa ja milloin se alkaa rajoittaa omaa elämää.
Kaunotar ei ole vastuussa Hirviön muuttamisesta
Tässä kohtaa tarina herättää minussa erityisen tärkeän ajatuksen: Kaunotar kykenee näkemään Hirviössä muutakin kuin hänen pelottavan ulkokuorensa. Mutta tästä ei pidä tehdä johtopäätöstä, että toisen ihmisen rakastaminen, ymmärtäminen tai kärsivällisyys olisi velvollisuus, jonka avulla vaikeasti käyttäytyvä ihminen saadaan muuttumaan. Tällaiseen ajatukseen törmää joskus myös parisuhteissa.
- ”Kunhan rakastan häntä tarpeeksi, hän muuttuu.”
- ”Kunhan ymmärrän hänen menneisyyttään, hän lakkaa satuttamasta minua.”
- ”Kunhan olen riittävän kärsivällinen, kaikki muuttuu paremmaksi.”
Mutta toisen ihmisen muuttaminen ei ole meidän tehtävämme. Voimme tukea, kuunnella ja yrittää ymmärtää.
Emme kuitenkaan voi ottaa vastuuta toisen ihmisen kasvusta, valinnoista tai käyttäytymisestä.
Muutos edellyttää myös hänen omaa haluaan ja tekojaan. Toisen vaikeuksien ymmärtäminen ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi hyväksyä loukkaavaa, kontrolloivaa tai väkivaltaista käyttäytymistä.
Miksi etsimme joskus pelastajaa itsemme ulkopuolelta?
Tarinassa on myös toinen kiinnostava näkökulma. Kuinka usein me ihmiset odotamme, että joku toinen tekisi elämästämme helpompaa? Ehkä ajattelemme, että oikea parisuhde korjaa yksinäisyyden. Että toinen ihminen saa meidät tuntemaan itsemme arvokkaiksi. Tai että terapeutti kertoo meille, miten elämä pitäisi järjestää.
Ymmärrän hyvin tällaisen toiveen. Kun ihminen on väsynyt, pettynyt tai eksyksissä, voi tuntua helpottavalta ajatella, että joku toinen tietäisi vastaukset. Mutta pysyvä muutos vaatii usein myös oman sisäisen maailman tutkimista.
- Miksi reagoin näin?
- Mitä minä oikeastaan pelkään?
- Millaisia uskomuksia kannan itsestäni?
- Mitä odotan toisilta ihmisiltä?
- Ja mitä voisin itse tehdä toisin?
Terapiassa voidaan saada tukea näiden kysymysten tutkimiseen. Kaikkea ei tarvitse selvittää yksin. Mutta terapeutti ei voi elää asiakkaan elämää hänen puolestaan.
Toinen ihminen voi auttaa meitä näkemään mahdollisuuksia, mutta omat valintamme meidän on lopulta tehtävä itse.
Tarinan ydin on kohtaaminen
Minua kosketti tarinassa erityisesti ajatus siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen tulee nähdyksi muuna kuin ulkoisen käyttäytymisensä kautta. Me ihmiset teemme jatkuvasti tulkintoja toisistamme.
- ”Hän on kylmä.”
- ”Hän on hankala.”
- ”Hän on itsekäs.”
- ”Hän ei välitä.”
Mutta tiedämmekö todella, mitä toisen sisällä tapahtuu? Joskus käyttäytymisen takana on jotakin, mitä emme osaa nähdä. Siksi kohtaaminen vaatii myös uteliaisuutta.
- Mitä tämä ihminen kokee?
- Miksi hän reagoi näin?
- Mitä hän yrittää suojella?
Samalla on muistettava, ettei ymmärtäminen tarkoita vastuun poistamista. Voin ymmärtää, miksi toinen käyttäytyy tietyllä tavalla, ja silti sanoa, ettei hänen tapansa kohdella minua ole hyväksyttävä. Aito kohtaaminen tarvitsee sekä ymmärrystä että rajoja.
Rakkaus ei tarkoita itsensä kadottamista
Moni ihminen on oppinut, että rakkaus täytyy ansaita.
- Olemalla kiltti.
- Mukautumalla.
- Miellyttämällä.
- Piilottamalla omat vaikeat tunteensa.
- Tai olemalla sellainen kuin toinen haluaa.
Mutta mitä tapahtuu, jos ihminen joutuu jatkuvasti luopumaan omasta itsestään säilyttääkseen toisen hyväksynnän? Silloin läheisyys voi muuttua suorittamiseksi. Turvallisessa ihmissuhteessa pitäisi olla tilaa myös keskeneräisyydelle, erilaisuudelle ja vaikeille tunteille. Se ei tarkoita, että kaikki käyttäytyminen pitäisi hyväksyä. Se tarkoittaa, ettei ihmisen tarvitse olla täydellinen tullakseen kohdatuksi kunnioittavasti.
Rakkauden ei pitäisi edellyttää sitä, että ihminen hylkää itsensä.
Muutos alkaa oman suojautumisen tunnistamisesta
Terapian näkökulmasta Kaunotar ja hirviö herättää minussa ajatuksen sisäisen ymmärryksen merkityksestä. Ennen kuin ihminen voi muuttaa käyttäytymistään, hänen on usein hyödyllistä ymmärtää, mitä hänen sisällään tapahtuu.
- Miksi sulkeudun?
- Miksi hyökkään?
- Miksi pelkään torjutuksi tulemista?
- Miksi yritän hallita asioita, joihin en voi vaikuttaa?
Kun omat toimintatavat alkavat tulla näkyviksi, syntyy mahdollisuus tehdä jotakin toisin. Ihminen voi opetella kertomaan loukkaantumisestaan hyökkäämisen sijaan. Hän voi opetella pyytämään läheisyyttä vetäytymisen sijaan. Tai tunnistamaan, milloin vanha pelko ohjaa nykyhetken käyttäytymistä. Turvallinen ympäristö voi helpottaa näiden taitojen harjoittelua. Muutos on kuitenkin mahdollinen myös silloin, kun turvallisuuden tunnetta vasta opetellaan rakentamaan.
Ymmärrys auttaa näkemään oman toimintatavan. Muutos syntyy siitä, että alkaa vähitellen toimia toisin.
Entä me aikuiset – mitä Hirviö voi opettaa meille?
Ehkä juuri siksi tämä tarina kosketti minua aikuisena. Lapsena saatamme nähdä Hirviön pelottavana hahmona ja Kaunottaren rohkeana ihmisenä. Aikuisena voimme nähdä tarinassa myös jotakin itsestämme. Meissä jokaisessa voi olla puolia, joita emme halua näyttää muille.
- Häpeää.
- Pelkoa.
- Epävarmuutta.
- Pettymyksiä.
- Ja toimintatapoja, joilla yritämme suojella itseämme.
Mutta meidän ei tarvitse jäädä niiden vangiksi. Voimme oppia tunnistamaan, mistä omat reaktiomme syntyvät ja milloin ne eivät enää palvele meitä.
Pysähdy hetkeksi oman tarinasi äärelle
Jos Kaunotar ja hirviö herätti sinussa ajatuksia, voit pohtia seuraavia kysymyksiä:
- Missä tilanteissa tunnistan itsessäni Hirviön kaltaista suojautumista?
- Mitä yritän silloin suojella itsessäni?
- Mitä pelkään tapahtuvan, jos näytän toiselle aidot tunteeni?
- Milloin oma suojautumiseni auttaa minua ja milloin se estää läheisyyttä?
- Odotanko jonkun toisen muuttuvan, jotta voisin itse voida paremmin?
- Minkä yhden pienen asian voisin tehdä seuraavalla kerralla toisin?
Näihin kysymyksiin ei tarvitse löytää täydellisiä vastauksia. Jo oman käyttäytymisen pysähtyminen ja tarkasteleminen voi olla ensimmäinen askel kohti muutosta.
Tarinan todellinen merkitys
Minulle Kaunotar ja hirviö ei ole vain kertomus rakkaudesta, joka murtaa kirouksen. Se on tarina, joka saa pohtimaan ihmisen monia puolia. Sitä, miten suojaamme itseämme. Miten vaikeaa voi olla tulla nähdyksi. Ja miten tärkeää on uskaltaa kohdata myös ne puolet itsestämme, joita olemme tottuneet piilottamaan. Ehkä kaikkein tärkein oivallus on tämä:
Meidän ei tarvitse odottaa, että joku toinen pelastaa meidät. Voimme opetella ymmärtämään itseämme ja ottamaan vastuuta siitä, millaisiksi ihmisiksi haluamme kasvaa.
Ruohtula Terapia – Pohjalta on paras ponnistaa.
