Kaunotar ja hirviö, miksi tämä tarina koskettaa minua aikuisena!
Kävin katsomassa Kaunotar ja hirviö teatteriesityksen.
Tarinan tiesin ennalta, mutta tarina pysäytti minut miettimään ihmisyyttä. Ei siksi, että kyseessä olisi kaunis satu.
Vaan siksi, että tarina on yllättävän rehellinen kuva ihmisestä ja ihmissuhteista.
Hirviö ei synny pahuudesta
Moni satu jakaa ihmiset hyviin ja pahoihin. Kaunotar ja hirviö tekee mielestäni toisin, se herättää pysähtymään ja kysymään, mistä ihmisen kovuus oikeasti syntyy.
- Hirviö ei ole hirviö siksi, että hän olisi paha.
- Hän on sellainen, koska häntä on satutettu.
- Hän on pettynyt ja katkeroitunut.
- Hän on vetäytynyt, rakentanut suojan ja oppinut, että maailma ei ole turvallinen.
Tässä kohtaa tarina ei ole enää satu. Se alkaa kertoa ihmisestä ja tavoista, joilla me kaikki opimme suojautumaan.
Useimmat meistä eivät ole vaikeita ihmisiä luonteensa vuoksi. Olemme vaikeita siksi, että olemme joskus oppineet puolustautumaan.
Puolustus näyttää vahvuudelta, mutta on useimmiten pelkoa
Hirviön kovuus, viha ja etäisyys voivat näyttää ulospäin voimalta.
Todellisuudessa ne ovat pelkoa:
- Pelkoa tulla hylätyksi
- Pelkoa tulla nähdyksi
- Pelkoa siitä, ettei kelpaa
Puolustus ei ole merkki pahasta ihmisestä. Se on merkki siitä, että jokin on joskus sattunut liikaa.
Kaunotar ei pelasta hän kykenee näkemään
Kaunotar ei pelasta hirviötä, eikä yritä korjata eikä muuta häntä.
Hän pysähtyy ja näkee hänet sellaisena kuin hän on, ja juuri siinä on tarinan olennainen ero.
Moni meistä etsii pelastajaa itsensä ulkopuolelta:
- Parisuhteesta
- Toisesta ihmisestä
- Terapiasta
- Hengellisyydestä
- Gurusta
Pelastajan etsiminen on ymmärrettävää. Se kertoo väsymyksestä ja toiveesta, että joku ottaisi kivun pois. Mutta kukaan ei voi pelastaa toista. Todellinen muutos alkaa, kun ihminen lakkaa etsimästä vastauksia itsensä ulkopuolelta ja uskaltaa katsoa itseään sisältä käsin rehellisesti. Eikä enää selittele ja valehtele itselleen.
Tarinan ydin ei ole rakastuminen, vaan kohtaaminen
Tarinan tärkein hetki ei ole rakastuminen, vaan se, että kaksi ihmistä todella kohtaa toisensa. Kaunotar ei yritä muuttaa hirviötä.
Hän ei vaadi tätä olemaan toisenlainen eikä pakota paranemaan.
Hän on läsnä ja näkee ihmisen sellaisena kuin hän on.
Tämä on tarinan kannalta olennaista:
Muutos ei synny vaatimuksesta tai painostuksesta. Se syntyy silloin, kun ihminen kokee olonsa riittävän turvalliseksi ja uskaltaa ottaa vastuun omasta kasvustaan.
Rakkaus ei synny suorittamisesta
Rakkaus ei synny suorittamisesta tai miellyttämisestä. Se syntyy silloin, kun ihminen uskaltaa olla avoin eikä enää suojele itseään toista vastaan.
- Kun kontrolli hellittää.
- Kun ei enää tarvitse esittää.
- Kun uskaltaa olla keskeneräinen.
Terapian näkökulmasta tämä on tärkeää:
Ihminen pystyy muuttumaan vasta silloin, kun hän tuntee olonsa riittävän turvalliseksi.
Entä me aikuiset?
Aikuisena tarina saa katsomaan itseä ja omia ihmissuhteita uudella tavalla.
- Missä tilanteissa suljen itseni muilta ihmisiltä?
- Ketä pidän etäällä, koska pelkään loukkaantuvani?
- Uskallanko olla oma itseni muiden edessä ilman esittämistä?
- Odotanko, että joku muu korjaa elämäni, vai uskallanko itse tehdä muutoksen?
Tarinan todellinen merkitys
Tarinan tärkein asia ei ole kirous tai sen purkautuminen.
Tärkeintä on tämä: Kun ihminen lakkaa puolustamasta itseään toista ihmistä vastaan, läheisyys voi muodostua.
Ei satuna, vaan oikeassa elämässä.
Pysähdy hetkeksi
Jos olet katsonut tai lukenut tämän tarinan ja se herätti sinussa jotain, voit pysähtyä näiden kysymysten äärelle:
- Missä kohdassa omaa elämääni tunnistan Hirviön?
- Millaisen suojan pidän yllä ja ketä vastaan?
- Mitä pelkään, jos lakkaan puolustamasta itseäni?
- Missä suhteessa minun on vaikeinta olla näkyvä sellaisena kuin olen?
- Mitä minussa tapahtuisi, jos turvallisuus tulisi ennen vaatimuksia?
- Odotanko, että joku muu näkee minut, vai uskallanko itse astua esiin?
Kaunotar ja hirviö ei ole kertomus rakkaudesta, joka muuttaa toisen.
Se on kertomus kasvusta, rehellisyydestä ja turvasta, joka mahdollistaa muutoksen.
